torstai 6. helmikuuta 2014

Tanskalaisten jalkapallonpelaajien wierailu Suomessa (US 26.10.1909), osa 3/3

(Akademisk Boldklubin vierailu Suomessa huipentuu otteluun suomalaista yhdistettyä joukkuetta vastaan. Mutaisella kentällä pelattu taisto päättyy suomalaisten murskatappioon, ja tanskalaislähtöinen tuomari Johannes Blenner joutuu yleisön hampaisiin.)


Urheilun alalta.

Tanskalaisten jalkapallonpelaajien wierailu.


Suomalainen yhdistetty joukkue kärsii musertawan tappion.

Sunnuntaina ei sää enää ollut kilpailuille suosiollinen. Yöllinen sade, joka aamulla lakkasi alkaakseen jälleen puolipäiwän seuduissa, muutti tawallisesti liiaksikin kowan kentän pehmeäksi ja epäluotettawaksi. Jokunen lätäkkö waani lisäksi siellä täällä. Kilpailun alkaessa klo 1 satoi, mutta se ei estänyt yleisöä saapumasta runsaslukuisena pelipaikalle. Wähän ajan perästä sade taukosikin kokonaan.

Joukkueet tuumiwat alussa hywin tasawäkisiltä. Wuorotellen tekiwät kummankin joukkueen hyökkääjät retkiä wastapuolueen maalia kohden. Meikäläinen joukkue ei kuitenkaan ollut hywin koottu. Wasemmaksi ulkohyökkääjäksi esim. oli asetettu pieni Abrahamsson, jolta puuttui nopeutta ja woimaa, niin taitawa kuin hän muuten onkin. Kun Abrahamsson lisäksi satutti itsensä pelin alussa eräässä yhteentörmäyksessä, niin häneen ei paljo saattanut luottaa.

10 minuutin kuluttua pelin alusta määrää erotuomari tanskalaisille rangaistuspotkun. Meikäläisten puolustaja Puhakka oli muka rangaistusalueella tehnyt koukkujalkaa wastapelaajalleen. Tanskalaisten oikea ulkohyökkääjä Petersen potkaisi silloin pallon warmasti maaliin. Yhteentörmäyksiä tietysti sattui tuon tuostakin ja tanskalaisten walkoset pukimet alkoiwat näyttää "pesemättömiltä".

Wieraat seurasiwat lauantaista taktiikkaansa. Pyyteliwät niin sanoaksemme wapaapotkuja. Ja niitä jakeli erotuomari runsaasti. Yhdistetyn joukkueen maaliwahti, Easton Wiipurista, sai paljon suosionosotuksia. Mutta hän ottikin komeasti pallon wastaan ja nuolennopeasti sen jälleen toimitti keskikentälle. Ensi puoliaika päättyi Akademisk Boldklubin woittoon 1–0.

Toisen puoliajan alussa meikäläisten oikea sisähyökkääjä Andersson hyökkäsi hywin, mutta menetti maalin luona pallon. Sitte oli tanskalaisten wuoro käydä wieraisilla. Pallo tuli kowaa wauhtia maata myöten maaliin, mutta Easton heittäytyy sen päälle ja pelasti maalin.
20:lla minuutilla oliwat tanskalaiset jälleen yhdistetyn joukkueen maalin luona, heidän wasen sisähyökkääjänsä Berth pääsi hywälle paikalle ja "ampui" niin owelasti, että Easton ei päässyt pallon ylettywille.

Siitä lähtien alkoiwat tanskalaiset olla yliwoimaisia. Pallo pääsi wain harwoin heidän kenttäpuoliskolleen, josta sen nyt hywin edukseen esiintywät "bakit" käännyttiwät, ellei jo ennen heitä ollut asemaa pelastanut tanskalaisten mainio keskusapupuolustaja Andersson, joka todella on etewä pelaaja. Hän oli aina mukana sekä hyökkäyksissä että puolustuksessa.

25:llä minuutilla saiwat tanskalaiset toisen rangaistuspotkun suorittaakseen. Eerikäinen oli muka nyt tehnyt koiruutta. Taaskin Petersen ponkasi pallon maata myöten tulisesti maaliin. Eastonilla ei ollut mahdollisuuttakaan sitä estää. Ei ollut kulunut kuin 3 minuuttia tästä, kun akatemikot saawat taas iloita maalista. Gissemann, keskushyökkääjä, potkasi maaliin, Easton sai pallon ja aikoi heittää sen ulos, mutta kompastui ja hyökkäykseen walmis Gissemann wei pallon mukanaan werkkoon.

Sitte oli 12 minuutin wäliaika, jonka kuluttua tanskalaiset saiwat kulmapotkun. Petersen suoritti sen niin, että oikea sisähyökkääjä Jörgensen saa päällään nyökättyä pallon maaliin. Sitä ennen oli Easton hankkinut itselleen suosionosotuksia loistawalla tawalla pelastaen puolueensa maalin.

3 minuuttia ennen pelin loppua saiwat akatemikot kuudennen ja juuri ennen wihellystä seitsemännen maalinsa, jota torjuessaan Easton oli huolimaton. Loppupuolella peliä tanskalaiset yrittiwätkin kowin ja meikäläisten toinen puolustaja Eerikäinen oli pakotettu erään tapahtuman wuoksi postumaan kentältä. Toisen puoliajan siis Akademisk Boldklub woitti: 6–0 ja koko pelin: 7–0.

Kuten jo saattoi edeltäkäsin arwata esiintyi yhdistetty joukkue paljo wähemmän edukseen kuin polyteknikot lauantaina. Tanskalaiset pelasiwat erinomaisesti. Oli nautinto katsella sitä taitoa, jolla he pysäyttiwät pallon ja silmänräpäyksessä lähettiwät sen peliin, tawallisesti omille miehilleen.

Siinä, että hra Blenner oli walittu erotuomariksi, oli tehty wirhe. Hän esiintyi joko tahallaan tai tahdottomasti puolueellisena. Pari kertaa hänen määräyksensä aiheuttiwat katsojain osottamaan mieliharmiaan wiheltämällä.

Joukkueiden pelaajat oliwat: Akademisk Boldklub: Therkelsen (maaliwahti), Reergaard ja Plum (puolustajia), Möller, Anderssen (kapteni) ja Fogtmann (apupuolustajia), Petersen, Jörgenssen, Gissemann, Berth ja Westergaard (hyökkäjiä).

Yhdistetty suomalainen joukkue: Easton (maaliwahti), Puhakka ja Eerikäinen (puolustajia), Bäckman, Wiberg ja Sjöholm (apupuolustajia), Backman, Andersson, Sandlund, Carelius ja Abrahamsson (hyökkääjiä).

Tämä ottelu oli tanskalaisten wiimeinen täällä. Heidän käyntinsä on suomalaisille opettanut, että pallonkäyttelytaidossa on wielä paljon edistyttäwä. Kestäwyyttä, nopeutta, taktiikkaa ei puutu, mutta kyllä taitoa.

(Uusi Suometar no 247, 26.10.1909)

Ei kommentteja: