(Kaiku 28.10.1911)
Liitto-ottelu jalkapallopelissä Ruotsin ja Suomen välillä.
N. s. maittenväliset liittojalkapallokilpailut ovat nykyään olympialaisia kilpailuja lukuunottamatta, huomattavimmat jalkapallokilpailut maailmassa. Ja sellaisia pidetään tätä nykyä lukuisasti. Ruotsilla, Norjalla, Tanskalla, Saksalla, Belgialla, Hollannilla, Englannilla, Ranskalla, Sveitsillä, Itävallalla ja Unkarilla, kaikilla niillä on yhdet tai useammat liittojalkapallokilpailut.
Jo v. 1908 koetti Suomen Palloliitto saada Ruotsin ja Suomen välillä toimeen tämäntapaisen kokeilun. Kaikki oli jo valmista, yksinpä ruotsalaiset pelaajat kokoontuneet Tukholmaan, mutta viime tingassa saapui tänne tieto, että "koleravaara" on pelottanut ruotsalaisia tänne lähtemästä. Kun viime keväänä Ruotsin ja Suomen palloliittojen välinen riita saatiin onnellisesti ratkaistuksi, ryhtyivät meikäläiset asianomaiset heti puuhaamaan liitto-ottelua Ruotsin ja Suomen välillä. - Vanhasta emämaasta aijottiin lähettää ensiksi vahvasti yhdistetty joukkue, johon kuuluisi Ruotsin parhaat pelaajat. Mutta taasen nousi viime hetkessä "tie pystyyn." Pelaajat olivat jälleen kokoontuneet Tukholmaan, kun passientarkastelussa Venäjän pääkonsuli kielsi päästämästä erästä pelaajaa "Venäjälle", sillä konsuli epäili ettei mies tunnustaisi oikeata kristinuskoa. Matka siis peruutettiin sillä kertaa.
Suomen Palloliitto hätyytteli kuitenkin seuraavina päivinä sekä kirjeillä että sähkösanomilla lakkaamatta Ruotsin jalkapalloliittoa ja vihdoin sai ruotsalaiset lähettämään tänne erään joukkueen. Ensiksi päätettiin kyllä tälläkin kertaa lähettää eräs pääasiallisesti tuhkolmalaisista pelaajista yhdistetty joukkua, mutta toisaalta epäiltiin tämän joukkueen vahvuutta ja niin päätettiin vihdoin lähettää tänne joukkue, johonka pelaajat, yhtä poikkeusta lukuunottamatta oli otettu samasta seurasta, Upsalan tunnetusta I. F. K:sta.
Lokakuun 22 pnä tämä Suomen ensimäinen liitto-ottelu sitte suoritettiin. Suomen Palloliitto oli pannut värejään puolustamaan seuraavasti yhdistetyn suomalaisen joukkueen: hyökkääjät A. Niska (vasen), E. Schybergson, L. Öhman, N. Jefinoff ja L. Tanner, tukimiehet V. Lietola, U. Lindebäck ja K. Soinio, puolustajat G. Löfgren ja Hj. Holopainen sekä maalivahtina G. Holmström. Tämä joukkue ei siis ollut täysin niin vahva kuin mitä meikäläisistä pelaajista saattaa yhdistää. Esim. hyökkääjiä olisi voinut huomattavasti vahvistaa - mutta mitä tehdä, pari etevää hyökkäjäpelaajaa kun kieltäytyi tulemasta mukaan. Heidän kieltäytymiseensä on kai syy haettava siitä, että he, kuten moni muukin kilpailuun osaa ottanut pelaaja, olivat ennen kilpailua liiaksi "matchaileet" ja siis saaneet tarpeeksi sitä hyvää.
Peli alkoi klo puoli 2 päivällä Eläintarhan urheilukentällä, joka viikon varrella oli laitettu mainioon kuntoon. Ruotsalaisten pukuna oli heidän lippunsa värit: keltainen paita ja vaaleansiniset housut. Suomalaiset esiintyivät S. P:n tavanmukaisessa "kansainvälisessä puvussa": punasissa Suomen vaakunalla varustetuissa paidoissa ja mustissa housuissa.
Suomalaiset alkoivat pelin komeasti, perin komeasti - sillä ei ollut kulunut täyttä viittä minuuttia ennenkuin suomalaiset saivat pallon kahdesti ruotsalaisten maaliin. Mutta siihen se suomalaisten menestys loppuikin. Ruotsalaiset saivat näet vasta nyt aikaan oikean pelin ja sanokaamme suoraan, sangen mainion sellaisen.
Mieheltä miehelle kulki pallo koko ajan nopeasti läheten suomalaisten maalia. Pitkät ajat pyörikin pallo suomalaisten maalin lähettyvillä ja Holmström maalivahtina sai häärätä hikipäässä ja kyllä hän sen tekikin, sillä hänen ansionsa oli, etteivät ruotsalaiset enempää maaleja saaneet. Kyllähän suomalaisetkin etevien sivuhyökkääjiensä avulla saivat pallon ruotsalaisten maalilinjalle asti, mistä sen ruotsalaisten puolustajat lähettivät kovalla kyydillä omille hyökkääjilleen, sillä vaikka Niska ja Tanner saivatkin pallon lähetetyksi aivan maalin eteen, ei keskustapelaajat pystyneet ampumaan sisään, vaikka tilaisuuksia siihen oli jos kuinka monta. Mikä vielä oli huomattavaa, oli ruotsalaisten tukimiesten toimensa oikea ymmärtäminen, he olivat todellakin apuhyökkääjiä etupäässä, samalla kuitenkin puolustustakin tukiessaan.
Niin, mitäpä muuta voi tässä kilpailussa näkemänsä nojalla sanoa kuin että ruotsalaiset ovat vielä melkoisen matkan suomalaisista edellä jalkapallopelin oikeassa ymmärtämisessä sekä oikeassa pelaamisessa. Epäilemättä olisi suomalaistenkin peli ollut parempaa, elleivät meidän pelaajamme olisi viime viikolla pelanneet mestaruuskilpailussa itseään väsyksiin ja osittain sairaiksikin. Puolustushan vielä kävi laatuun vieläpä hyökkääjistäkin molemmat sivuhyökkääjät, mutta muut hyökkääjät eivät kyenneet saamaan aikaan mitään yhteistä. Keskushyökkääjä on tällaisiin kansainvälisiin kilpailuihin liian heikko, vasen sivuhyökkääjä Schybergson näyttää kyllä käsittelevän palloa koko näppärästi, mutta hänen taktiikkansa on yksipuolinen ja toisinaan vallan virheellinen. Oikea sisähyökkääjä Jefimoff on kyllä hyvänpuoleinen yksinpelaaja, mutta se ei riitä hyökkääjä-pelaajalle.
Mitä suomalaisten puolustukseen tulee, pelasivat he tässä ottelussa huonommin kuin mitä yleensä on odotettu. Tämä koskee erittäinkin toista puoliaikaa. Tukimiehet eivät jaksaneet enää ylläpitää samaa vauhtia - siitä kiitos liian lukuisasta "matchailemisesta" kahtena edellisenä viikkona. Sama näytti olevan asianlaita puolustajissa, jotka mielestämme edellisissä kilpailuissa ovat pelanneet jo paljo varmemmin.
Ruotsalaisista pelaajista herätti varsinkin hyökkääjälinja huomiota ja varsinkin oikea sivusta, jossa Pleijel ja Persson tekivät tehokasta ja joutuisaa työtä. Tukimiehet olivat varmoja ja seurasivat visusti hyökkääjiään. Keskustukimies Lindman pelasi hiukan kaikkialla.
Ensimäisellä puoliajalla pelasivat meikäläiset vasten tuulta, mutta olivat silti väliaikaan mentäessä voitolla 2 maalilla 1 vastaan. Mutta toisella puoliajalla kykenivät ruotsalaiset saamaan pallon neljästi meikäläisten maaliin, kun taasen suomalaiset eivät saaneet palloa enää kertaakaan vastustajiensa maaliverkkoon, vaikkei tilaisuuksista ollut puutetta. Luultiin pelin päättyvän ruotsalaisten voittoon 3 maalilla 2 vastaan, mutta aivan viime minuutilla saivat vieraat meikäläisten "plaskin" takia pallon kahdesti perätysten suomalaisten maaliin ja voittivat siis ensimäisen ruotsalais-suomalaisen liitto-jalkapallo-ottelun 5 maalilla 2 vastaan (2-1), (4-0).
Yleensä oli peli laimeampaa kuin miksi olisi luullut sen muodostuvan. Ruotsalaisetkin lausuivat ihmettelynsä pelin laimeanpuolisuudesta, sillä pidetäänhän suomalaisia yleensä Ruotsissa "kovan vauhdin" pelaajina. No niin, voitto tuli sille, jolle se moraalisesti kuuluikin, mutta suuremman voiton sai sittenkin nuori suomalainen jalkapallourheilu - tarjoohan aina etevän jalkapallojoukkueen näkeminen paljo oppimista. Varmaan saivat meikäläiset pallonpotkijat tästäkin ottelusta paljon uutta.
Erotuomarin tehtävää hoiti kaikella kunnialla ja tasapuolisuudella polyt. A. Eerikäinen.
Kilpailupäivän illaksi oli Suomen Palloliitto kutsunut vieraat illalliselle Ylä-Oprikseen ja antoi se tässä tilaisuudessa kullekin ruotsalaiselle osanottajalle muistoksi Suomen Palloliiton kauniin merkin.
(Suomen Urheilulehti no 11, 1.11.1911)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti